Markku Tanttinen: Kirjasto-työväenopisto on suojeltu!
Porin kirjasto-työväenopiston ympärillä lehahtanut keskustelu on saanut epäloogisia elementtejä. Tästä porilaisten käyttämästä rakennuksesta on haluttu luoda kuva käyttökelvottomasta tilakokonaisuudesta, joka ei tarkoitukseensa sovellu, on ruma ja siksi lähes purkukuntoinen. Mitään asiallisia perusteta ei juurikaan ole esitetty. Toki 50 vuotta vanhaan rakennukseen tulee ajan myötä muutostarpeita, mutta tämän arvorakennuksen kohdalla ne tulee ymmärryksellä hoitaa.
Vuonna 2019 toteutettiin Porin ruutukaavakeskustan modernin arkkitehtuurin inventointi, jossa kohteiden arvottamiseen osallistui inventointihankkeen laaja ohjausryhmä, johon kuului henkilöitä muun muassa Porin kaupunkisuunnittelusta ja rakennusvalvonnasta, Satakuntaliitosta, Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta, Museovirastosta ja Satakunnan Museolta. Porin kaupunginkirjaston ja työväenopiston muodostama kokonaisuus arvotettiin kyseisessä inventoinnissa luokkaan A: Suojeltava kohde.
Luokka A:
”Oman aikansa arkkitehtuurin laadukas ja tunnistettava edustaja, jonka ominaispiirteet ovat säilyneet ja muutokset on toteutettu alkuperäistä arkkitetuuria kunnioittaen. Kaupunkikuvallisesti merkittävä. Julkisivut tulee säilyttää ja korjauksissa käyttää alkuperäisiä vastaavia materiaaleja.”
Sisätilat:
”Sisätiloissa tilajärjestyksen ja pintojen muutokset voivat olla nykyaikaisia tarpeita sekä korjaustyötä ajatellen tarvittaessa mittaviakin, mutta hyvin suunniteltuna tilojen keskeiset alkuperäiset ominaispiirteet ovat edelleen säilytettävissä. Sisätiloissa alkuperäiselle arkkitehtuurille ovat ominaista atriumaulat, niihin liittyvät valoaukot sekä betonin käyttö mm. ikkunakuiluissa. Merkittävään rooliin nousee myös aulan yläkertaan johtavat portaat. Alkuperäisissä pinnoissa tärkeän elementin muodostavat myös sisäkattojen kasettiaiheet. Myös teräksiset väliovet ovat säilyneet alkuperäisinä. Rakennuksen sisäpintojen alkuperäinen värimaailma kuuluu merkittävänä osana sisätilojen arkkitehtuuriin. Sisätiloissa väreillä on myös funktionaalinen merkitys.”
”Kestävän kehityksenkin näkökulmasta ehjää ei tulisi kuitenkaan ryhtyä korjaamaan vain uusimisen vuoksi.”
Porin virkamieskunnan irrottautumiselle näistä asiantuntijoiden lausunnoista tuskin löytyy arvopohjaa. Esitetään vain kymmenien miljoonien korjaushankkeita valmiiksi velkaiselle kaupungille. Rakennuksen järkiperäiseen hoitoon riittäisi satojen tuhansien summa. Muutoksetkin hoituisivat ehkä vähillä harvoilla miljoonilla.
Lainausmerkeissä olevat tekstit ovat lainauksia Rakennusten inventointihankkeen työryhmän lausunnosta vuodelta 2019.
Markku Tanttinen
Kaupunginvaltuutettu (Sit./vas.), Tekninen lautakunta, Pori