Rami Nummi: Herra Lahtisen paluu
Poikkesin Turussa, kun siellä järjestettiin vuotuinen Suomalaisen elokuvan festivaali. Tällä kertaa oli palattu Nyrki Tapiovaaran tuotantoon. Vuonna 1939 Tapiovaara työryhmineen valmisti teoksen Herra Lahtinen lähtee lipettiin. Hölmön levitysnimen takana oli vuosikymmenensä kenties radikaalein kotimainen elokuva, joka perustui tanskalaisen kirjailijan Kjeld Abellin näytelmään Kadonnut sävel. Nimi on sikälikin osuva, että myös filmi on suureksi osaksi kadonnut. Siitä on säilynyt noin puolet tarinasta, suunnilleen keskivaiheilta.
Kadonneen sävelen luonnetta ei suoraan paljasteta, mutta katsoja voi aavistaa, että se on ihmisen oma minuus, elämänilo ja yhteys muihin ihmisiin. Herra Lahtinen on elämässään tehnyt kaiken oikein. Hän on mennyt naimisiin viehättävän naisen kanssa. Hänen puolisollaan on varakkaat vanhemmat. Lisäksi Lahtinen haaveilee ylennyksestä konttorissa. Se jää saamatta ja samalla mies masentuu, oivaltaessaan että varsinainen elämä on jäänyt elämättä.
Elokuvan varsinainen teema on pikkuporvarillisuus ja sen tukahduttava vaikutus. Tämä linkittää talvisodassa kaatuneen ohjaajan mestariteoksen nykypäivään. Tänään taloudellisen voiton tavoittelu on nostettu niin keskeiseksi, että muuta elämää on vaikea edes kuvitella. Kulttuurista ja koulutuksesta leikataan, hyväksyttyä on lähinnä työnteko ja (voitollinen) yritystoiminta. Valitetaan, että meistä on tullut itsekkäitä. Näin ei tietenkään tapahdu automaattisesti. Ihmisille on lähes neljänkymmen vuoden ajan korostettu, että heidän on kilpailtava keskenään, eikä heikkoudelle ole sijaa. Nyt sellainen yhteiskunta on saatu aikaan. Samalla lahtisetkin ovat palanneet. Ne, jotka eivät osaa olla mukana kilpailussa. Heidät leimataan sopeutumattomiksi ja syrjäytyneiksi, samalla kun työttömille ollaan kateellisia vapaa-ajan vuoksi. 85 vuotta vanhan elokuvan ajankohtaisuus tekee murheelliseksi.
Rami Nummi
Opiskelija, Pori